sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sunnuntaipastaa -Lasagne


Joa on tartuttanut minuun tuon ”pastaa sunnuntai-iltana” –tavan. Se onkin tosi kiva tapa istua yhdessä iltaa vielä ennen työviikon alkamista ja kenties jo rupatella ja sopia tulevan viikon aikatauluista ja muista asioista. Usein olemme vierailleet Joan luona Espoossa iltaa viettämässä, mutta tänään kokkasin Lasagnea meille kahdelle.

Sain kuitenkin idean kutsua ystäväksi tulleen naapurini Marin perheineen meille viettämään ruuanlaitostavapaata sunnuntaita. Kun en näköjään osaa tehdä pieniä annoksia vaan tätä tuli taas kaksi vuuallista. Mari olikin asiakkaalla ja hänen miehensä ja lapsensa tulivat ja tuli Mari meille vielä iltamyöhän lasillisella ja lasagnelle. Näistä maailmanparannustuokioista lasten jo nukahdettua on tullut meille tärkeitä ja kivoja hetkiä.



Teen Lasagneni muuten aika perusohjeella, mutta sen on minun koulukuntani mukaan oltava tosi löysää ja pastakerroksia laitan vaan about 3. Tomaattikastiikkeessa minulla on 1-2 isohkoa perunaa raastettuna (kevyempi ja raikkaampi) ja paistettu pekoni on maukas lisä.



Tuhdin aterian päätteeksi riittää simppelisti vain espresso.


-Sanna-


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Parsaa ja kyyhkynrintaa

Kahden keskeiset dinnerit ovat kyllä meille sitä parasta luksusta (niin paljon kuin me muksuistamme tykkäämmekin).
Tällaista synnytimme parhaaseen parsa-aikaan
Perinteinen parsaa hollandaise ja hieman parmakinkkua
Kevyesti paistettua kyyhkynrintaa sesamsiemenmarinadissa ja wokattuja kasviksia
-J-

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Possua rullalle

Possunfile on minusta aika tylsä raaka-aine mutta silleen aika kiitettävä että se on vaikea pilata (ja lisäksi melko edullinen). Ja koska maku on neutraali on tuunaamisvaihtoehdot loputtomia. 
Yksi hauska tapa "aateloida" possunfile on leikata se pitkittäissuunnalta auki ja nuijia jättmäiseksi lehtipihviksi. Täytteeksi ihan mitä vaan mistä tykkäät ja rullalle.
Tässä tapauksessa täytteenä on ilmakuivattuja tomaatteja, basilikaa ja mozzarellaa (Pirkan mozarella di bufalaa sen olla pitää).
Rulla kääritään ensin kelmuun ja sitten alufolioon. Pakettiin tehdään reikiä haarukalla ja koko komeus keitetään valkoviinissä, lihaliemessä tms kunnes sisälämpötila ylittää 60 astetta (hanki ihmeessä digimittari ellei sinulla jo sellaista ole - se on mainio apuväline kaikille sellaisille kokeille jotka eivät osaa ennustaa lämpöä).
Anna kypsän rullan seistä ainakin viisi minuuttia ja leikkaa sitten nättejä viipaleita salaatin, lohkoperunoiden tai vaikkapa juuresmuusin seuraksi. 


-Joa-

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Pikkupojan unelma: Wieninleikettä ja Pannacottaa


Hugolla on ihana tapa selailla keittokirjojani ja ideoida herkkuja joita hän haluaisi yhdessä kokata. Nyt hän pysähtyi silmät kiiluen Wieninleikkeen kohdalle: ”Äiti. Juuri tuota mä olen aina halunnut!”. Huooh, minä kun en niin lihan ystävä ole, enkä ainakaan possun tai leivitettyjen leikkeitten. No on tuo hänen ideointinsa niin ihana asia, että toki lähdimme tämän pohjalle ateriaa suunnittelemaan.

Leivittäminen ja pihvin paistaminen oli tietysti ihan huippua ja tuosta maa-artisokka –pyreestä jää päävastuu minulle. Tämä samainen jako meillä oli myös pääruokaa syödessä vallitsevana lautasmallina =)

Jälkkäri-osioita selataan myös tiihaan ja asetin ehdoksi, että ei taas suklaa-fondanttia. Ja koska Creme Brylee –”tulittememme” on edelleen postimatkalla päädyimme sitten Pannacottaan. Pannacottaa raikastimme sitruunankuorella ja kaveriksi meillä oli suklaajäädyke. Koska meillä on edelleen toivelistalla jätskikone, olemme tyytyneet rahkapohjaisiin jäädykkeisiin. Hugo ideoit myös nuo vastakohdat jälkkäriin eli sitruuna-Pannacotan päälle mustikoita ja mustikkajäädykkeen päälle hieman Lime Curdiä.


-Sanna-

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Paistettua kampasimpukkaa ja kukkakaalinnuppu-Mascarpone -risottoa


Meillä on nämä joka toisen viikonlopun perjantait, kun pääsääntöisesti olemme Hugon kanssa kaksistaan. Joa on poikiensa kanssa omassa kodissaan ja pyrimme sitten viettämään lauantaisin kaikki iltaa yhdessä.
Koska Joa on valitettavasti allerginen kaikille mereneläville, kokkaamme useimmiten  Hugon kanssa kaksistaan ollessamme niitä. Tämä asia oli mulle alkuun tosi vaikea, koska mielestäni lähes kaikki, mitä mä osaan kunnolla loihtia, on merenherkkuja.

Meillä oli alkupalana keväinen blini (koska blinejä haluan syödä muuhunkin vuodenaikaan kuin sydäntalvella). Keväiseksi sen tekee jugurtilla kevennettyyn smetanaan sekoitettu Wasabi. Päälle avocadoa ja Rucola, jotka pehmentävät ja raikastavat kylmäsavulohta.



Nopeasti kuumalla pannulla pyöräytetyt kampasimpukat ovat suurta herkkuani, varsinkin kun ne ostaa Mustapekasta tuoreena. Tässä ne ovat Ihanasta Turku lautasella –kirjasta muokkaamassani mascarbonerisotto –pedillä. Oikeassa ohjeessa olisi kukkakaalinnummuja (jotka myös toimivat loistavasti) mutta näin kevään koittaessa halusin vielä enemmän keventää ja lisäsin annokseen aika paljon parsaa sekä kirsikkatomaatteja.


-Sanna-

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Viikunan ihanuus


Ihanan helppo jälkiruoka löytyi joskus aikoja sitten Allt om Mat lehdestä. Jälkiruoan ydin on kreikkalainen jogurtti joka tulee valuttaa muutama tunti kahvisuodatinpaperin läpi niin että se on melkolailla kiinteää. Tässä muodossa jogurtti sekoitetaan reippaasti vaniljasokerilla makeutettun kermavaahtoon. Lisäksi tarjotaan marjoja ja hedelmiä sekä kuumaa vaahterasiirappia. Yksi suosikki raaka-aineistamme on viikuna joka tässä on paistettu kevyesti ruokosokerissa.


Samaisesta viikunasta riitti maukkaaksi lisäkkeeksi myös aamun kreikkajogurttiin jonka lisäksi nautittiin espanjalainen munakas ja kunnon kotikonstein keitetty latte (mutterikeitin ja aivan minio Lidln espresso sekä Nespresso vaahdotimessa vaahdotettu ja lämmitetty maito).
... joo kyseessä oli lauantai aamu :)


-Joa-

torstai 27. helmikuuta 2014

Kaksi kaveria wokatulle Mustakaalille

Eräällä kauppareissulla vastaan tuli kaalilaji jota emme olleet aiemmin kokeiltu. 
Sen sijaan että oltais etsitty jotain päteviä ohjeita moiselle lähdimme vaan rohkeasti kokeilemaan.
Kaalit ryöpättiin nopeasti ja wokattiin sitten oliiviöljyssä hieman rapeiksi. Lisäksi parmesaania, grillattua entrecotea ja ihan itsetehtyä maustevoita.

Seuraavana päivänä samaisesta kaalista syntyi maittava pasta.


-Joa-