maanantai 9. helmikuuta 2015

Ricotta-pinaattilasagne


Maanantai-illan ruokana meillä oli kokkeilussa vihreä pikalasagne.  Tämä annos on kahdelle hengelle.

Väliinlaitettavaan massaan laitoimme purkin (250 g) Ricottajuustoa, puolipakettia fetaa, pakkauksen (70 g) pinaattia, 10 cm pätkän purjoa, puolikkaan chilin, raastettua sitruunankuorta, 2 valkosipulin kynttä 1 rkl oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria myllystä.




Keitin pinaattisia lasagnelevyjä runsaassa vedessä, jossa oli suolaa ja oliiviöljyä, noin 9 minuuttia. Tähän kahdenhengen annokseen tuli 5 levyä, mutta suosittelen keittämään ainakin yhden varalevyn rikkoitumisen varalle. Levyt tulee laittaa heti tämän jälkeen kylmään veteen, jotta ne eivät tartu yhteen.

Voitelin levyt ennen kokoamista sulatetulla voilla, jossa on kunnon loraus sitruunan mehua.



Puolitetut levyt kokosimme yhden hengen annoksiksi niin, että joka väliin tuli ohut kerros juustomassaa.



Noin viiden kerroksen jälkeen pinnalle ripoteltiin Parmesanin ja Punaleima-Emmentalin sekoitusta.



Paistoimme annoksia kuumassa uunissa (250 astetta) grillivastuksella noin 10 minuuttia.




Aivan mainiona kyytipoikana maistui Francois Lurtonin Mas Janeil Petit Pas Blanc 2012. Tämä veikeä Grenache Blanc:in, Grenache Gris:n ja Macabeun yhdistelmä Cotes du Roussilonin alueelta on yksin hieman ujo, eikä tuo esiin parhaita puoliaan. Tämän vihreän lasagnen siivittämänä viini puhkesi kukkaan ja oli raikkaan hedelmäinen ja vivahteikas… nam! Viini on listattu Alkon tilausvalikoimaan. Tilaa omasi ja kokeile itse (kts. tästä).


Ihastuttavan makuinen pastaruoka, mutta kehitysideakin silti syntyi tässä jälkiähkyssä. Ruoka vaatisi mielestämme enemmän kasvista suuren juusto- ja pastamäärän seuraksi. Ensi kerraksi ideoimme yhden kerroksen, johon tulisi kesäkurpitsaa nopeasti valkoviinissä keitettynä ja hieman maustettuna. Myös tomaattikerros voisi sopia, mutta pidimme annoksen vihreästä sävystä, niin siksi emme sotkisi siihen chiliä enempää punaista väriä.

-Sanna ja Joa-

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hidas sunnuntaibrunssi



Hitaat sunnuntaiaamut ovat ihan parhaimpia. Tosin tänäänkin yksi lapsosista lähti lätkätreeneihin jo kukonlaulun aikaan, joten hänen palattuaan, aamiainen kääntyikin brunssiksi. Teki mieli kokeilla kerrosmunakasta kun näin niin kauniin kuvan kirjassa Aurinkokeittiöni.




Joa oli hakenut meille taas kennolliset luomumunia Mayors Gymin luomuruokapiirin kimppatilauksesta. Ne ovat kyllä niin maukkaita ja tuoreita! Välillä tosin mietin, että paljonko makuelämykseen vaikuttaa tietoa siitä, että kanat ovat saaneet kasvaa hyvissä olosuhteissa.


Teimme kaksi munakasmassaa. Toinen oli yrttinen ja toinen tomaattinen. Perusmunakasmassaan on tärkeä lisätä suolan ja mustapippurin lisäksi kunnolla sokeria. Nesteenä oli tällä kertaa ruokakermaa ja vettä.

Yrttinen munakas basilikasta ja korianterista valmistui ensin ja ripottelimme pinnalle karkeasti raastettua parmesania ja laitoimme odottamaan 80 asteiseen uuniin.


Pelkäsin hieman, että tästä "punaisesta kerroksesta" tulee liian voimakas, koska siinä oli sinihomejuustoa, aurinkokuivattua tomaattia, tavallista tomaattia kuutioituna sekä chiliketsuppia. Maku oli kuitenkin oikein hauska ja lempeä.



Munakkaan kylkeen laitoin hieman leipää kasvaville nuorille miehille sekä olin tehnyt smoothiet tuoreesta mangosta. Siinä maistui myös ripaus kardemummaa. Nautimme niin tästä mukavasta aurinkoisesta aamusta että brunssia juhlistimme lasillisella Jacquartin rosée sampanjaa.


-Sanna-

Dinneriä pitkin iltaa


Tämän lauantain dinneriä vietettiin tasaisesti pitkin päivää. Annokset olivat todella ruokaisia ja päätimme heti, että ne täytyy syödä viettäen pitkiä "hengähdystaukoja". Poikani toivoi tomaatti-Mozzarella salaattia ja se korvasikin lounaamme kun sitä leivällä tuunattiin hieman ruokaisammaksi.




Sen nautittuamme Joa aloittikin jo esivalmistelut illan pääruokaan eli karitsanpotkaan.


Pataan sujahti juuresten ja valkoviinin lisäksi tähtianista, neilikkaa, kanelitanko, laakerinlehti sekä perusmausteet.



Kastikkeen tomaatit kaltattiin ja pilkottiin pieniksi niin että siemenosa poistettiin (ylimääräisen nesteen välttämiseksi).


Varsinaisen alkupalan eli parmesanetanoiden valmistukseen saimme avuksi lapsityövoimaa =) 

Voimassassa on mielestäni tärkeää olla valkopippuria ja muskottipähkinää. Tyypillisesti mukana olevan persiljan korvasin basilikalla ja parmesan on karkeaksi raastettuna etanoiden alla.



Etanat maistuivat kaikille suurella halulla ja itse olin sitä mieltä, että onneksi nyt olisi parin tunnin tauko ennen pääruokaa. Tämä kun voisi olla kokonainen ateria. 

Avasimme ruonalaittoviiniksi erikoisen jenkkiviinin joka sitten siivitti myös mukavasti etanoita. Kyseinen Icognito White 2013, Lodin laaksosta on tehty kaiken maailman rypäleistä (kts tästä) ja maistui melko runsaalta, moniulotteisen hedelmäiseltä ja lievästi makealta. Riittävä hapokkuus kuitenkin takasi viinin ryhdin. Kiva kokemus.



Melko raskaan oloisen pääruoan lisukkeeksi teimme raikasta retikka-rucola salaattia. Makuna siinä on lisäksi chiliä ja valkoviinietikkaa. Opimme viime kerrasta, että öljyä tämä raikas sekoitus ei kaipaa. Laitoimme salaatin omiin pikkuastioihin, jotta se ei sekottuisi muusiin ja kastikkeeseen.




Kokosimme potkan juuresmuusin päälle ja valutimme siihen kastiketta jossa kokoonkeitettyä paistinlientä, tomaatti kuutioita, cashewpähkinöitä ja ruukullinen silputtua ruohosipulia. Tämänkaltainen resepti on ollut joskus muinoin Hesarissa ja olen sitä soveltanut onnistuneesti useita kertoja.

Viini, jonka olin kolleegalta saanut, tuli Espanjasta Toron alueelta. Madremia 2012 oli tuhti, runsaan hedelmäinen jopa toffeinen ja vain lievästi tanniininen, oikea hedelmäpommi.
Makujen kirjo oli kuitenkin aika hyvässä tasapainossa joten ei se kuitenkaan ällöltä tuntunut ja viihtyi ruoan kanssa ihan hyvin. Olisin kuitenkin itse halunnut heiman kevyemmän ja ryhdikkäämmän viinin tälle annokselle.





Jälkkärin söimme vasta juuri ennen nuorimmaisen nukkumaanmenoa ja se olikin enemmän iltapala kuin jälkiruoka. Kreikkalaista jogurttia, hunajamelonia pilkottuna, mangokastiketta, passionhedelmää sekä mintunlehtä.


-Sanna ja Joa-

perjantai 6. helmikuuta 2015

Laimennusvinkkejä Anna Perholle

Jo jokunen aika sitten oli Radio Aallon aamussa huvittava keskustelu mehujen käytöstä, Anna Perho kun ei salli perheessään juotavan mehuja. Ne ovat kuulemma ylimääräistä sokeria eli tyhjää energiaa ja vahingoittaa hampaita. Kinastelu asiasta meni niin pitkälle, että aamutiimin muut jäsenet soittivat hänen pojalleen, että minkälaisia  "traumoja” hän saa, kun ei saa juoda mehuja.

Itseeni tämä hieman kolahti, koska minulla on myös omat kommervenkkini terveellisyyden tavoittelussa, esimerkiksi juuri mehujen suhteen. Tärkeimpänä juttuna olen kuitenkin laajentanut tämän sokerin vähentämisen jogurtteihin. Tässä olisi Annalle paljon opittavaa, koska nuo kaupan valmiit jogurtit sisältävät vielä enemmän sokeria ja ne ovat tuotteita joita en omille lapsilleni tarjoa.

Asetuin myös Annan pojan asemaan täysillä ja mietin, että miltä omasta lapsestani ja varsinkin kumppanini lapsista tuntuu kun teen innokkaasti kaikille omia laimennoksiani. Silti en suostu näistä tinkimään vaan hehkutan innoissani näistä huippujalostuksistani sinullekin hyvä lukijamme.

Mehujen dilemma on se, että yleisesti terveellisemmiksi ajatellut täysmehut ovat tosiaan todellisia energiapommeja. Myös tuon hammaskiilteen vahingoittamisen allekirjoitan. Silti sallin mielihyvin kaikille perheessämme aamumehun. Laimennan täysimehuja aina lähes puolet vedellä. Hyväksi seokseksi olen havainnut myös seuraavan suhteen: 4 dl täysomenamehua, 2 dl mehujuomaa (esim. Marlin Vital) ja 4 dl vettä. En tietenkään mittaa tarkkoja määriä mutta about noin kannuun kaadettuna tulee juomasta terveellisempi, raikkaampi ja paremmin janon sammuttava mehu. Ja toki edullisempikin.

Mutta tämä jugurtti-rahka –asia on siis vielä paljon tärkeämpi. Olen jo kauan käyttänyt luonnonjogurtteja, Fagen kreikkalaista jogurttia sekä rasvattomia rahkoja. Nopea aamupala kahdelle syntyy yhdestä rahkapurkista ja yhdestä tavallisesta makeasta jogurtista. Ne vaan sotketaan yhteen ja sokerimäärä puolittuu maun ollessa silti todella hyvä tai itse asiassa parempi. Itselleni laitan usein rahkan joukkoon vain pilttiä tai hedelmiä. Myös hedelmäsoseet, jotka ovat täysin lisäaineettomia ja säilöntäaineettomia ja sokerittomia, ovat mainioita.





Ravintoarvoa voi lisätä pähkinöillä, siemenillä tai leseillä ja herkutteluaamujen kreikkalaista jogurttia juoksevan hunajan kanssa ei voi mikään voittaa.

Eri variaatioiden määrä on lukematon ja lisäämällä hedelmiä ja soseuttamalla aineet monitoimikoneessa avautuukin sitten terveellisten smoothie:ten maailma. Kokeilepa, niin et halua palata enää normi-jogurttien pariin!




Kerrothan kommenttikenttään omat aamiais- ja välipalavinkkisi sekä terveyshössötyksesi!


-Sanna-




maanantai 2. helmikuuta 2015

Värikästä juurespastaa

Avocado- ja sitruunapastat voi jo unohtaa kun kokeilet tätä: Porkkana-, punajuuri- ja parmesanlastuista koostuvaa pastaa. (Paitsi että itsekin söimme ihanaista avocado-limepastaa sunnuntaina ja ei siihen kyllä ikinä kyllästy)




Kiitos ideasta siskolleni, joka kehui porkkanalastuja pastassa. Itse päätin lisätä vielä punajuurta ja sitä varten pitikin käydä oikein kaupan kautta. Viimeaikoina kun olen käyttänyt vaan esikypsennettyjä punajuuria ja tämä vaati nyt ihan raa'an yksilön. Mukaan vielä sitruunanmehua, oliiviöljyä, hunajaa, inkivääriä, cashew-pähkinöitä, valkosipulia ja korianteria.



Vaikka tämän oli tarkoitus olla helppo ja simppeli arkiruoka, halusin sen verran monimutkaistaa vaiheita, että paistoin molemmat juurekset erikseen. Halusin, että väri pysyy porkkanassakin ihanan oranssina. Porkkanan karamellisoin hunajassa ja heitin sekaan pähkinät ja ihan lopussa sitruunanmehun sekä korianteria. Punajuuren paahdoin öljyssä ja sekaan pilkoin inkivääriä. Se olikin tämän ihanan kokonaisuuden virhe. Inkivääri olisi kannattanut jättää isoiksi lastuiksi ja poistaa ennen annoksen kokoamista. Nyt ne maistuivat hieman liikaa sekä puumaisuus haittasi myös suutuntumaa.



Ensi kerralla korvaan myös osan öljystä voilla. Sitruunavoi olisi tässä maukkaampaa kuin pelkkä öljy. Muuten annos oli tosi maukas ja raikas. Punajuuret olivat lähes sipsimäisen rapsakoita.


-Sanna-

Ps. Mulla on uusi kamera, elämäni ensimmäinen järkkäri =) Aikamoista opettelua vielä, mutta nämä olivat ensiotokset!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Naudan entrecotea rucolapedillä ja mango-chutneytä


Tultuamme kotiin Lappeenrannasta, ei aikaa ollut liiemmin ennen kuin lähtisimme kuuntelemaan Laramie & Companyn akustista keikkaa. Joan teki mieli naudan entrécotea ja hän nappasi kaupasta siivun sitä sekä puskan rucolaa kun minä istuin luennoilla. Minulla taas oli mielessä ihanan mehevät mangot ja sopivaksi kypsyneet avocadot, jotka odottivat luonani. Siitä syntyikin sitten illan annos.


Juomien osalta oltiin vielä Alsacen tunnelmissa. Joa nautiskeli tästä erikoisesta herkusta lepäillen hetken ajomatkan jälkeen kun minä aloin jo kokeilemaan mango-chutneyn valmistusta. 

Tämän mielenkiintoisen viinin sain eräältä kolleegalta Alsace messujen päätteeksi. Cuvee Emile Willm Pinot Noir 2012 oli varsin kevyt ja marjainen, suorastaan raikas jos näin voi punaviinistä sanoa. Tätä on tuottaja tavoitellutkin ja suosittelee viinä nautittavaksi selkeästi viilenettynä. Allekirjoitan tämän kyllä. On sääli että tällaisia punaviinejä ei oikein arvosteta Suomessa koska on jotenkin todella miellyttävää joskus nauttia kevyt ja raikas punaviini.







Paahdin pannulla ensin fariinisokeria ja lisäsin siihen sekaan chilin, sipulin ja inkiväärin. Punasipuliin päädyin tuon ihanan pinkin värin vuoksi. Lisättyäni mangon, heitin sekaan vielä kardemummaa, kanelitangon sekä yhden laakerinlehden. Noin vartin hiljaisen kypsyttelyn jälkeen vielä hieman suolaa sekä kunnolla mintunlehtiä.



Tästä yhden mangon satsista tuli hyvin lisuke kahdelle heti nautittavaksi sekä pieni tölkillinen säilöttäväksi. Maku varmasti vielä syvenee säilöessä eli täytyypä viikon parin päästä suunnitella tähän jokin toinen annos.



Ruoan kanssa nautimme etuoikeutetusti Leon Beyerin Comtes d´Eguisheim Pinot Noir 2009:iä. Leon Beyer tuottaa Comtes d´Eguisheim viinejä vain parhaina vuosina. Pinot Noiria on toistaiseksi tehty vain kaksi vuosikertaa, 2003 ja tämä nyt ensimmäistä kertaa maistettu 2009. Nämä kaksi vk:ta ovat luonteeltaan varsin erilaisia. 2003 on melko karhea ja mineraalinen, sanoisinko aika haastava viini kun taas tämä 2009 on kosiskeleva, runsaan hedelmäinen ja monivivahteinen. Sanna tykkäsi tästä erityisesti ja se taipui yllättävän hyvin myös tuon chutneyn kanssa mikä oli hienoinen yllätys. Mangon ja chilin seuraan kun ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen tarjota punaviiniä. Tämän viinin runsas hedelmäisyys ja sopiva hapokkuus kuitenkin myötäili tuon chutneyn makua oivallisesti.
Tämä viini löytyy Alkon tilausvalikoimasta tästä




Jääkaapista löytyi avattu paketti ilmakuivattua kinkkua joten kääräisin entrecoten sillä. Kun liha oli kypsää, siivutin sen ja pienin kinkun silpuksi sen päälle.




Rucolan lisäksi salaattipedissä on hieman romainea, oliiviöljyä, valkoista balsamicoa, parmesaania sekä Renée Voltairen salaattisiemensekoitusta. Oikein maukas ja raikas annos joka valmistui hetkessä.



-Sanna ja Joa-