Näytetään tekstit, joissa on tunniste Qvinoa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Qvinoa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Lammaspataa ja uusia porkkanoita

Pääsiäissunnuntailta jäi reilusti lammaspaistia ja Joa halusi kokeilla sen hyödyntämista eräänlaisena patana. Itsekin koin ihanan yllätyksen annoksen maukkaudessa, koska olen ollut kaikkien lihakastikkeiden kammoaja. Se johtuu sekä kouluajoista, mutta myös yhdestä työpaikkani ruokalasta, jossa vanhanajan emäntä valmisti neljänä päivänä viikosta aina erilaisia, ei niin herkullisia, lihakastikkeita.



Kaupasta lähti väkisin mukaan nippu uusia porkkanoita. Ei ole kyllä mainostamisen arvoista, että sortuu (muuten lähiruokafanina) ostamaan Espanjasta tuotuja porkkanoita, mutta jotenkin tuli niin suuri halu jo kokea uusien porkkanoiden ihana maku ja olemus.



Oiva lisuke padalle syntyi kasvisliemessä keitetystä Qvinoasta sekä siihen loppuvaiheessa lisätyistä porkkanoista.



Sidesalaattiin hyödynsimme avocadoa, jota meillä oli suuri määrä sekä pinaattia ja tomaattia, josta poistin siemenet.



Kuten pääsiäispostauksesta kävi ilmi oli lammas poikkeuksellisen sitkeää. Heitin jo silloin lihat takaisin pataan, silloisen kastikkeen päälle ja haudutin matalassa lämmössä uunissa toista tuntia. Nyt otin lihat jääkaapista ja jäljelle jääneen kastikken talteen. Suikaloin lihan ja lisäsin kuutioitua porkkanaa, sipulia ja valkosipulia ja keitin kastiketta kokoon reilut puolituntia samalla kun porkkana siinä pehmeni. Lisäsin hieman fondia, chiliä, mustapippuria ja tölkin kermaa ja keitin vielä ainakin vartin. Lopputuloksena hieman suurustetun oloinen vähänesteinen pata jossa makua oli kylliksi eikä liha ollut enää sitkeää. Uurastus (lähinnä aikamielessä) palkittiin:)



Juomana tämän maistuvan kokonaisuuden kanssa nautimme lasit Allesverloren Cabernet Sauvignonia Etelä-Afrikasta. Tämä miellyttävä, hieman ranskalaistyylinen viini, joka sopii kaikelle punaiselle lihalle löytyy Alkon normaalivalikoimasta.




-Sanna ja Joa-


tiistai 10. helmikuuta 2015

Salaatin kaksi versiota

Ihanan keväinen päivä, 8 astetta helmikuussa ja aurinko paistaa. Illan salaatissamme oli myös kevättä ilmassa, vaikka kaikkein herkullisimpia parsoja saa hieman vielä odottaa.



Tässä perussalaatissa ei sinänsä ole mitää postauksen arvoista, mutta keväisten värien vuoksi se nyt tehtäköön. Toisena pienenä juttuna olkoon varioinnit eri perheenjäsenille.

Pohja salaattiin tehtiin (yllätys yllätys) pinaatista, johon Joa ruiskutti oliiviöljyä ja sitruunaa.



Lisukkseena oli nopeasti keitettyä Qvinoaa, jonka joukkoon paistoimme sipulia, chiliä ja herkkutatteja. Viimeisiä äidin kuivaamia herkkuja tässä jo vedellään….



Annoksen päälle ripottelin vielä ihania Terra juureschipsejä, jotka ovat paitsi kauniita, myös ihanan makuisia. Anton & Antonista tietenkin =) Suolaa ja rasvaa on näissä 67% vähemmän kuin keskivertosipseissä. 

Tässä minun annokseni:



Normaalisti meillä lapset syövät samaa ruokaa (ja ihanan laajasti kaikki maistuukin), mutta näin pelkkien vihannesten keskellä annoin pojalleni muutaman kananuggetin, koska sellainen hätävara kaapista löytyi. Hugo ei myöskään yhtään välitä parsasta ja meillä riittää ruoka-aineiden maistaminen. 

Tässä Hugon annos:


-Sanna-

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Qvinoa- ja Manchegosalaattia sekä Hummusta

Kevään odotus, kirkkaat värit ja raikkaat maut valtasivat jälleen keittiöni. Toinen teema tämän illan salaatissa oli loppujen hyödyntäminen. Qvinoan olin hankkinut jo kurpitsa-salaattiin lokakuussa ja halusin kokeilla sitä jollakin muulla tapaa valmistettuna. Alkuviikolta oli kaapissa pinaattia, luomusitruunaa, paprikaa, viinirypäleitä sekä avocadoa ja kohta taas vaihdettaisiin osoitetta. Kaupasta piti napata mukaan siis vain juusto sekä Hummuksen pääraaka-aineet.

Aloitin keittämällä Qvinoan kasvisliemessä (10 min), tekemällä öljy-sitruuna kastikkeen sekä pilkkomalla muut ainekset.



Lisäsin jähtyneeseen Qvinoaan öljy-sitruuna kastikkeen, avocadot ja paprikat ja toiseen kulhoon taas edellispäivän luomupinaatit, viinirypäleet sekä Mancegojuuston. Sitten minua alkoikin hirvittää, että mitä oikein olin visioinut ja että miten nämä kaikki sopivat yhteen. 






Joan rohkaistua minua vaan kippaamaan kaikki sekaan, huomasin, että lopputulema olikin oikein kaunis. Myös maku oli erinomainen, keväisen sitruunainen ja raikas. Valkosipuli tuli sopivasti esiin, ei mitenkään liian puskevasti.



Joan käsittelyssä oli sillä välin Hummus. Normaalien kik-herneiden, Tahinin, sitruunan ja oliiviöljyn lisäksi hän maustoi sitä valkosipulilla, juustokuminalla, chilillä sekä ripauksella suolaa.






Oikein maistuva kokonaisuus ja itse söin Hummusta eniten ihan vaan tuon salaatin kanssa enkä olisi välttämättä kaivannut edes leipää. Itse mietin, että oltiinko tässä makumaailmaltaan enemmän Lähi-Idässä vaiko Pohjois-Afrikassa.


-Sanna-