Yleensä kai ihmiset vuorottelevat palvelu- ja luonnonsatamia
sen mukaan, että välillä pääsee peseytymään vesijohtoveden alle. Meillä tuntuu
olevan tärkeää ennen kaikkea se, että välillä päästään sähköjohdon päähän, jotta pääsemme
käyttämään kaikkia tarpeellisia sähkölaitteita kuten maidonvaahdotinta,
sauvasekoitinta sekä sähkövatkainta.
Yksi kesän herkkumme on itsetehty pesto, joko sellaisenaan
tai punajuurella tuunattuna. Se on maistunut niin meille aikuisille kuin
lapsillekin ja sitä tarjottiin myös Joan vanhemmille kun he tulivat
tervehtimään meitä Hankoon. Ruokaisamman ja herkumman siitä saa kun paistaa
pinnalle hieman vuohenjuustoa. Pesto on siitä kätevä, että sen voi tehdä
valmiiksi jo vaikka päivää ennen, kunhan silloin on varovaisempi valkosipulin
käytössä. Se kun muuttuu helposti liian kitkeräksi, jos sitä säilöö ruuassa. Valkosipulin
voi lisätä vasta juuri ennen tarjoilua, samoin kuin lisätä tarvittavan määrän
oliiviöljyä.
Punajuuripestoon olemme meriolosuhteissa käyttäneet esikypsennettyjä punajuuria, jotka on tosi helppoa vaan soseuttaa sauvasekoittimella. Tosin saariston kauppojen valikoimissa niitä harvoin on joten kannataa varata mukaan kaupunkikaupasta jo ennen lähtöä.
Raikkaana juomana meillä oli Agnus Dei Albarino. Albarinoa viljellään kaiketi ainoastaan Espanjan luoteisosassa sijaitsevassa Rias Baixas:issa ja lukeutuu kyllä Espanjan valkoviinien absoluuttiseen parhaimmistoon. Todella monikäyttöisiä valkoviinejä niiden tasapainoisen maun ja hapokkuuden johdosta.
-Sanna ja Joa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti