Kiitos ideasta siskolleni, joka kehui porkkanalastuja pastassa. Itse päätin lisätä vielä punajuurta ja sitä varten pitikin käydä oikein kaupan kautta. Viimeaikoina kun olen käyttänyt vaan esikypsennettyjä punajuuria ja tämä vaati nyt ihan raa'an yksilön. Mukaan vielä sitruunanmehua, oliiviöljyä, hunajaa, inkivääriä, cashew-pähkinöitä, valkosipulia ja korianteria.
Vaikka tämän oli tarkoitus olla helppo ja simppeli arkiruoka, halusin sen verran monimutkaistaa vaiheita, että paistoin molemmat juurekset erikseen. Halusin, että väri pysyy porkkanassakin ihanan oranssina. Porkkanan karamellisoin hunajassa ja heitin sekaan pähkinät ja ihan lopussa sitruunanmehun sekä korianteria. Punajuuren paahdoin öljyssä ja sekaan pilkoin inkivääriä. Se olikin tämän ihanan kokonaisuuden virhe. Inkivääri olisi kannattanut jättää isoiksi lastuiksi ja poistaa ennen annoksen kokoamista. Nyt ne maistuivat hieman liikaa sekä puumaisuus haittasi myös suutuntumaa.
Ensi kerralla korvaan myös osan öljystä voilla. Sitruunavoi olisi tässä maukkaampaa kuin pelkkä öljy. Muuten annos oli tosi maukas ja raikas. Punajuuret olivat lähes sipsimäisen rapsakoita.
-Sanna-
Ps. Mulla on uusi kamera, elämäni ensimmäinen järkkäri =) Aikamoista opettelua vielä, mutta nämä olivat ensiotokset!
Apua miten hyvän näköistä! Tuunasitte asteen pidemmälle. Itse olen tehnyt vain jommankumman juureksen kanssa. Porkkanapastassa yksi koko homman salaisuuksista on nimenomaan voi. Porkkanat toki paistan oliiviöljyssä, mutta valmiin ja valutetun pastan sekaan kannattaa nakata kunnon pala voita sulamaan sinne joukkoon ja avot! Perään heitän parmesanin ja vähän keitinlientä "voitelemaan" sen pehmoiseksi. Makumaailmoita voi mukavasti tuunata eri tuoreyrteillä. Toistaiseksi oma lempparini on porkkana+basilika.
VastaaPoistaJa vielä: valmiin pasta-annoksen päälle kannattaa ripotella hippunen sormisuolaa. Suola taittaa porkkanan makeutta todella herkullisesti!
VastaaPoistaTack tack, oli kyllä sairaan hyvää! Mutta tosiaan voita kaipasi, jonka tajusin sillä hetkellä kun laitoin ensimmäisen haarukallisen suuhun. Yrteistä olisin halunnut salviaa, mutta se on mulla nyt liikaa käytössä (kuten myös basilikaa kaikkialla). Timjamin ja korianterin kamppailussa tuo jälkimmäinen sitten vei voiton.
VastaaPoistaSanna
Kyl oli hyvän näköst ruakka. Mahtaiskos mult onnistu? Olis kiva saar oppi joskus...
VastaaPoista