Joalla on ollut
kiireinen ja työntäyteinen rupeama Viini, Ruoka ja hyvä elämä –messuilla. Kun
hän perjantaina pääsi kotiin vasta yhdeksän aikaan olin päättänyt hemmotella
häntä ihan muunlaisilla herkuilla kun viineistä hän on saanut puhua enemmän kuin
tarpeeksi.
Ensin oli pikku
lepohetki sohvalla suomalaisen olutherkun kanssa. Itse nautin ruuanlaiton
lomassa lasi Chiantia virittäytyäkseni italialaiseen tunnelmaan.
Sitten olin
valmistanut herkkupizzaamme, josta vähän toisilla täytteillä olen täällä ennenkin kirjoitellut. Jujuna on todella
yrttinen herkullinen tomaattikastike, ja paljon muuta se Mozzarellajuuston
lisäksi ei kaipaisikaan. Nyt halusin kuitenkin vähän tuhdimpaa ruokaa hänelle
tarjoilla. Paljon käyttämämme Proscuitton sijaan löysin lempikaupastani
hyvännäköistä savukassleria. Sitten vaan muutama öljyssä ollut latva-artisokan
sydän sekä tummia herkkusieniä.
Juomaksi valitsin Sartori Marani Appassimento valkkarin (katso kuva linkistä, unohtui ottaa), koska pizzassa oli niin todella paljon yrttejä ja valkosipulia. Tämä ei ollut kuitenkaan ihan nappi minun makuuni joten itse jatkoinkin tällä keveällä Chiantilla vielä pizzankin kanssa.
Kuva täytteistä ennen justoa. Itse laitan todella vähän Mozzarellaraastetta, koska mielestän liialla juustolla on helppo pilata pizzan rapeus ja raikkaus.
”Salaatin” eli
erittäin makeat kirsikkatomaatit ja Rucolan heitän aina valmiin pizzan päälle.
Jälkkäriksi
olin suunnitellut lime-pannacottaa, mutta se ei aikataulullisesti onnistunutkaan, koska olin
itsekin kotona vasta kahdeksalta ja hyytymiseen olisi mennyt muutama tunti. Se
vaihtui jogurtista ja vaniljavaahdosta tekemääni sekoitukseen runsaalla
määrällä pensasmustikoita ja tippasella Lemoncurdia.
-Sanna-
Niin pal hianolt näyttä...
VastaaPoista