Tänä lapset
meillä –viikonloppuna olimme sopineet, että Joan pesue tulee meille la-su
viettoon, koska minun pojallani on matsi niin aikaisin sunnuntai-aamulla. Olin
suunnitellut syksyisen, hyvin perus-suomalaisia makuja sisältävän menun poikien
toiveiden mukaisesti. Hugo oli valinnut jälkkärin jo aikoja sitten Hans
Välimäen kirjaa selaillessaan.
Alkuvalmistelut
alkoivat kukonlaulun aikaan aamulla eli puolukasta tuoresurvosta ja kurkkua ja
Giniä pakkaseen, kurkunkuoria likoon ja nektariinejä marinoitumaan.
No alkuun piti tehdä
hieman kansainvälisempi drinkki kun olimme juuri katselleen tuon Heston
Blumenthalin videon maailman raikkaimmasta GT:stä. Lapsille ihan
sitruunamehu-vichyä, mutta teimme sentään sokerukuorrutuksen laseihin ja Hugo
laittoi ”hienot” vilkkujääpalat laseihin.
Alkuun tein jo
aiemmin leipomaamme saaristolaisleipään kylmäsavuporo-moussen sekä tipautin
päälle vielä pihlajanmarjahyytelöämme sekä tuoretta timjamia. Juomana oli Grant Burgen aivan juuri markkinoille tuoma Heir Apparent Sparkling jossa todella jännä kermaisen hedelmäinen maku. Tietoa viinitalosta tästä
Pääruokana oli perunamuhennosta ja riistakäristystä. Lisukkeina puolukkasurvoksen lisäksi tarjosin venäläisiä suolakurkkuja, joihin olin valuttanut päälle hunajaa. Aika mieluisaa tämä oli pojille ja miksei aikuisillekin. Aika tuhtia iltaruokaa vaan minun makuuni.
Riistakäristyksen kera tarjottava puolukkasurvos asettaa omia haasteita viinille jossa saisi olla raikasta marjaisuutta ja riittävästi happoja. Juuri sellainen on kuvassakin näkyvä Karl Mayn tuottama Blutsbruder Rot.
Hugo oli siis
valinnut jälkkärin ja se oli grillattuja persikoita ja Cocis-pehmistä. Meillä se
tosin oli uunissa paahdettuja nektariineja, koska persikoita ei saanut
kaupasta. Pehmiksestä tuli tosi maukasta kun Cocista redusoitiin noin puoleen
ja se vaan vatkattiin hieman pehmenneeseen vanilijajäätelöön.
-Sanna ja Joa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti